Kovan työrupeaman jälkeen pääsin aikaisemmin kotiin - kun työt tuli tehtyä loppuun. Onneksi minulle on suotu nopean unohduksen lahja. Niin on ollut aina ja kiitän siitä.

Kotona hiljaisuuskin tuntuu hiljaisuudelta; se on kuin turvallinen pesä johon palata nuolemaan maailman haavoja.

Tiedän että pian olen taas jonkun kurimuksen keskellä. Kokemassa ja kestämässä. Joskun olen miettinyt että olenko turhan herkkä kun otan kaikki sisälleni, lukitsen tunteeni kuoren alle ja hukkaan avaimen - millainen onkaan se hetki kun löydän sen uudelleen?

Tunnen itseni niin hyvin että tiedän olevani pian taas päälläni jossain. Tiedän että uusi työ on vain muutaman kuukauden mittainen, mutta en voi olla ajattelematta aikaa sen jälkeen.

Toivoisinpa että  " en repisi ovia auki vaan odottaisin että ne minulle avataan".