Isäni kuoli toissayönä (7.4).

Eilinen päivä oli sekava ja väsynyt. Liikaa valvomista, huolta, järkytystä, surua ja helpotusta sekaisin.

Sanoisin siunaukseksi ja armoksi että isä kuoli helposti ja kauniisti. Armolla ja siunauksella on vain niin uskonnollinen merkitys, että sanojen syvempi merkitys jää sanan uskonto taakse - samoin kuin surullinen. Surullinen kulkee surun kanssa, kantaa sitä mukanaan, on pukeutunut siihen, ripustanut sen kaulaansa ja piilottanut sen paidan alle - piiloon muilta mutta niin kehnosti että muutkin sen näkevät. 

Olen ollut niin lähellä kuolemaa kuin elävä ihminen voi - enkä nähnyt siinä mitään pelättävää. Ainoa kipu mitä tunnen on itsekästä: ikävää ja luopumisen tuskaa, tietoa siitä että tämä ihminen on kokonaisena enää vain tässä ja että nämä hetket ovat lopussa enkä voi menneitä aikoja saada kuin hämärtyvissä muistoissa takaisin.

Tiedän ettei kaikilla ole mahdollista olla paikalla rakkaimman vierellä kun kuolema tulee - eikä kaikilla ole edes rohkeutta. En minäkään ole rohkea. Myönnän että pekäsin ja olin kauhuissani, mutta nyt tiedän etten voinut tehdä muuten.

Olkoonkin ettei kuolemaa lähellä oleva ihminen järjellisesti ajatellen tiedä että hänelle puhutaan/ollaan lähellä, mutta olen nähnyt nyt että jollain tasolla hän tietää ja näkee.. En tätä asiaa tämän enempää avaa, koska en osaa asiaa kirjoittaa niin että se ymmärrettäisiin niinkuin minä sen ymmärrän.

Läheisen kuolema on hyvin henkilökohtainen asia. Sivullisia se kiinnostaa ja siitä kysellään - ymmärrän sen tänään (toissapäivänä en vielä tiennyt): jos sitä ei ole vierestä katsonut ei tiedä mitä siinä oikeasti tapahtuu ja miltä se tuntuu. 

TVssä oli Sohvaperunoissa pätkä uutisista jossa kerrottiin kuolemaan valmentautumisesta. Mielestäni tässä näkyi se miten olemme vieraannuttaneet itsemme elämän yhdestä perusasiasta (toinen on syntymä). Olemme sen ulkoistaneet muille: meillehän sitä ei tapahdu tai sen ajatteleminen/miettiminen kutsuu kuolemaa luokse. 

Tiedän nyt todeksi mitä lopussa tapahtuu - tästä lahjasta kiitän isääni.