Yhtenä päivänä heräsin siihen etten enää nähnyt  tätä päivää saatikka huomista.

En enää tarkalleen muista mitä tapahtui (vaikka siitä on vain muutama päivä) tiesin vain etten nyt pärjää työssä - jota on pakko rahan takia tehdä.

Tunsin olevani umpikujassa kun en elä työllä - jolla pitäisi elää.

Tiesin olevani nyt yksin - vaikka ympärillä on ihmisiä jotka väittävät olevansa ystäviäni. 

Miten tähän on tultu? Se on pitkä tarina... ehkä kerron sen joskus. 

Vieläkään ei ole mitään tietoa tuleeko päivärahaa vai evätäänkö se jonkin sellaisen muotoseikan vuoksi jota kukaan ei ole minulle neuvonut tai en ole itse sitä huomannut. Tilillä nyt 23,20€.

Kokemukseni mukaan jos asia on minulle väärin neuvottu kukaan ei ota siitä vastuuta, vaan virhe on kokonaan minun (mol.fi sivuston oma asioinnin yhden virhetäpin vuoksi työnhakuni keskeytyi muutamaksi päiväksi, lasku alkoi taas uudelleen eikä asiaa voi jälkikäteen korjata..).

Jos minun työnhakuani ei jostain syystä hyväksytä en saa myöskään sairaspäivärahaa.. että sillä tavalla. Luulen että tässä on se syvänne - paikka minne valokaan ei pääse.

Kyllähän tämä oli jo etukäteen tiedossa että riitaa haastetaan ja etsitään. Oletusarvona on että kusetetaan.

Ei ole siis enää mitään sisaruksia vaan lauma susia toisilleen. Luultavasti tämän ruljanssin jälkeen pyyhin numerot puhelimesta - kadotkoot ihmisjoukkoon minun puolestani - kuten ovat halunneetkin.

tilillä9.20eikäpäivärahastatietoakaan

mutta

linnut laulavat kauniisti sateen alla

maa tuoksuu 

valo siivilöityy kauniisti ukkoskuuron alta

kuulostelen kesää

ajattelen että tämä täytyy tammikuun tuiskuilla muistaa

Tässä talossa eletty elämä virtaa kuvina mielessä ja mielessä keinuu puntari useammankin vaihtoehdon välillä. 

Pidätän hengitystä ja odotan hetkeä jolloin on sukellettava tämänkin neulansilmän läpi. 

Isän kuoleman jälkeen on ollut kaksi taloutta mitä pyörittää. Äiti on tarvinnut paljon apua ja mielellään autamme, mutta tekemisen taakkaa olisi vaikka jakaakin - muut sisarukset eivät ole korvaansa lotkauttaneet. 

Kesä tuo omat kiireensä maaseudun arkeen. Tulevaan talveen on valmistauduttava (lämmityspuun hankinta ensimmäisenä). 

Tekemisen murheet eivät ole ollee ainoat: huhtikuun alun työttömyys jatkuu eikä ensimmäistäkään päivärahaa ole vielä tilille virrannut. Tilin saldo näyttää 170 ja iso pino laskuja pöydällä. Maanantaina menen leikkaukseen ja vähintään kuukauden sairasloma tulossa..

Onko siis ihmekään että verenpaine (lääkityksestä huolimatta) näyttää 180/90..

Läheisen ihmisen tukeminen jää vähäiseksi kun yrittää selvitä omassa arjessaan huomiseen. Yhteydenpito unohtuu kun päivät kiitävät arkisissa toimissa ja katse on suunnattuna seuraavaan karttuvaan laskupinoon. 

Joskus tämän "yltäkylläisen elämän" pyörteessä toivon yksinkertaisempaa menneisyyden elämää:

Aikaa jolloin rahalla ei ollut niin suurta merkitystä kuin nyt.

Miten pidämme huolta tuhansien järvien maastamme? 

Seurasimme viime viikonloppuna viimeisimpiä pilkkikisoja. Nähtiin tupakka-askin, olut tölkin, eväspussin yms. huoletonta viskaamista jäälle. Jos jokaisessa kalastus tapahtumassa  heitetään vaikka 30 roskaa, niin paljonko on yhteensä koko kautena/kymmenen vuoden päästä jätettä vesistöissämme?

Syömmeko jo muovinmuruja kotoisissa ahvenissa ja järvilohissa? Millaiset rannat ja vedet me jätämme lapsillemme ja lastemme lapsille?

Hei ihmiset! Herätkää! 

Kevät saapuu kohinalla: linnut   laulavat, tuulessa on raikkautta ja aurinko lämmittää talon seinustalla.

Joka päivä seuraan miten lumen pinta laskee -miten pihakivet alkavat paljastua yksi kerrallaan. Istumme lasiverannalla ja suunnittelemme mitä sulan maan aikana ehtisi tehdä! Miten nämä valostuvat päivät mitenkään riittävät kaikkeen siihen, mitä pitäisi..

halkopuun keruu ja haloksi tekeminen, halkojen varastoon siirto ja pinoaminen

alituinen ruohonleikkuu ja heinän niitto (käsin)

piharakennusten huoltotyöt (tänä kesänä luultavasti katoissa on joitain)

peruna- ja kasvimaan perustaminen ja laitto, hoitotyöt sekä syksyllä sadonkorjuu (myös säilöntä)

marjapensaitten ja mansikkamaan hoito, sadonkorjuu, säilöntä

metsämarjojen, yrttien ja sienien keruu ja säilöntä

kalastus

lähes kaikki nämä kahteen talouteen (omaamme ja äidin auttaminen)

ym.ym. tehtävät asiat

Nämä ovat kaikki tuttuja asioita maaseudulla asuville, mutta kirjasin niitä tähän ihan itseänikin varten. Kun listaa lukee toteaa ainakin kolme (enemmänkin) asiaa:

1. ruoan lisää löytää täällä aika paljon

2. vaatii paljon aikaa, vaivaa, tietotaitoa, asioitten suunnittelua, työjärjestystä

3. tämä ei ole ansiotuloa (millä ne laskut maksetaan?)

Jätän kohdan 3. myöhempään käsittelyyn...

Eilinen päivä oli sekava ja väsynyt. Liikaa valvomista, huolta, järkytystä, surua ja helpotusta sekaisin.

Sanoisin siunaukseksi ja armoksi että isä kuoli helposti ja kauniisti. Armolla ja siunauksella on vain niin uskonnollinen merkitys, että sanojen syvempi merkitys jää sanan uskonto taakse - samoin kuin surullinen. Surullinen kulkee surun kanssa, kantaa sitä mukanaan, on pukeutunut siihen, ripustanut sen kaulaansa ja piilottanut sen paidan alle - piiloon muilta mutta niin kehnosti että muutkin sen näkevät. 

Olen ollut niin lähellä kuolemaa kuin elävä ihminen voi - enkä nähnyt siinä mitään pelättävää. Ainoa kipu mitä tunnen on itsekästä: ikävää ja luopumisen tuskaa, tietoa siitä että tämä ihminen on kokonaisena enää vain tässä ja että nämä hetket ovat lopussa enkä voi menneitä aikoja saada kuin hämärtyvissä muistoissa takaisin.

Tiedän ettei kaikilla ole mahdollista olla paikalla rakkaimman vierellä kun kuolema tulee - eikä kaikilla ole edes rohkeutta. En minäkään ole rohkea. Myönnän että pekäsin ja olin kauhuissani, mutta nyt tiedän etten voinut tehdä muuten.

Olkoonkin ettei kuolemaa lähellä oleva ihminen järjellisesti ajatellen tiedä että hänelle puhutaan/ollaan lähellä, mutta olen nähnyt nyt että jollain tasolla hän tietää ja näkee.. En tätä asiaa tämän enempää avaa, koska en osaa asiaa kirjoittaa niin että se ymmärrettäisiin niinkuin minä sen ymmärrän.

Läheisen kuolema on hyvin henkilökohtainen asia. Sivullisia se kiinnostaa ja siitä kysellään - ymmärrän sen tänään (toissapäivänä en vielä tiennyt): jos sitä ei ole vierestä katsonut ei tiedä mitä siinä oikeasti tapahtuu ja miltä se tuntuu. 

TVssä oli Sohvaperunoissa pätkä uutisista jossa kerrottiin kuolemaan valmentautumisesta. Mielestäni tässä näkyi se miten olemme vieraannuttaneet itsemme elämän yhdestä perusasiasta (toinen on syntymä). Olemme sen ulkoistaneet muille: meillehän sitä ei tapahdu tai sen ajatteleminen/miettiminen kutsuu kuolemaa luokse. 

Tiedän nyt todeksi mitä lopussa tapahtuu - tästä lahjasta kiitän isääni.